Surutyö

 Elämä on kummallista. Meidän elämä pysähtyi hetkeksi,mutta muu maailma jatkaa pyörimistään. Tulee vappu,äitienpäivä. Joka arkiaamu lapset on herätettävä kouluun,katsottava että heillä on järkevät vaatteet ja muistavat syödä aamupalaa. Koiralle on annettava aamuruoka,vaikkei itse jaksaisikaan syödä. Jääkaappi tyhjenee,pyykkikorit täyttyvät. Laskupino kasvaa,duuni on hommattava,vaikka välillä tuntuu siltä,ettei jaksaisi edes hengittää.Kevät tulee,puutarha puhkeaa kukkaansa. Ulkona on lämmintä,suorastaan helteistä ja koko Suomi on onnesta sekaisin tällaisesta odottamattomasta toukokuisesta lahjasta.

Lohdullista ja julmaa,että elämä työntää sua ristiselästä eteenpäin joka hetki. Ei anna sun jäädä vellomaan suruun.
Mies hakkaa halkoja kuin viimeistä päivää,hukuttaa tunteensä työhön. Minä joko makoilen aurinkotuolissa pää tyhjänä tai heilun vimmaisena kukkapenkeissä rikkaruohojen kimpussa,pesen päivässä kuusi koneellistä pyykkiä tai haravoin koko pihan yhdeltä istumalta. Ystävät ovat käyneet kylässä ja se on tuntunut yhtä aikaa hyvältä ja pahalta. Hyvältä,että tekee jotain normaalia ja kuulee muiden elämästä,pahalta,koska keskenmenosta on puhuttava. Tavallaan siitä haluaisi puhua koko ajan,mutta pelkää aloittaa,koska pelkää ettei sitä itkua pystyisi enää ikinä lopettamaan.
 Hetkittäin tuntuu jo ihan tavalliseltakin,mutta sitten suru pyyhkäisee aaltona yli ja hetkittäin tuntuu,siltä,että hukkuu vaikka on turvallisesti maan pinnalla. Pahimpia ovat aamut. Yöt täyttyvät painajaisilla,joissa menetämme hänet aina jotenkin. Aamulla ensimmäisenä pistän käteni vatsalleni,ja joka kerta vastassa on vain litteä maha ja ääretön tyhjyys. Totuus,vaikkei siihen aina haluaisi uskoa.
Tuntuu niin pahalta,ettemme saaneet pitää häntä. Olimme yrittäneet lasta pitkään,useamman vuoden ja kun lapsettomuuspolin ensikäynnillä ultraäänessä olikin sikiö sykkeen kera,tuntui se maailman suurimmalta lahjalta. Ihmeeltä. Että näin oli tarkoitettu. Haaveilimme jo tulevasta,arjesta pienen ihmisen kanssa.Kasvavasta mahasta, äitiyslomasta,isäkuukaudesta,uudesta erilaisesta elämästä. Uusista mahdollisuuksista.

Ja yhtäkkiä ei olekaan mitään.

Tai on toki. Se vanha rakas ja tuttu elämä,joka vain hetken tuntuu niin pohjattoman tyhjältä ja ontolta. Tiedän,että minulla on jo paljon,mutta välillä tuntuu vaikealta keskittyä olemassaolevaan,kun kaipaa jotain muuta niin kovin kipeästi..

Kommentit

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä merkki vierailustasi! <3

Suositut tekstit