Ajatuksia endorfiiniputkesta

Näin päivälenkin jälkeen on endorfiiniputkesta koossa 30/30! Hyvä minä! En olisi uskonut,että oikeasti saan kuukauden ajan käytyä joka päivä kävelyllä tässä tilanteessa,mutta näinpä pääsi käymään,että onnistuin! Kävin joka päivä ulkoilemassa kävellen,paitsi kolmena tosi kipeänä päivänä tyydyin siihen,että menin takapihalle heittämään koiralle palloa ja haukkaamaan happea. Kävely tuntui lähinnä päämäärättömältä haahuilulta,mutta datoja katsellessani yllätyin itsekin huomatessani kävelleeni joka viikko sellaiset 40 kilometriä. Puolet lenkkipäivistä oli rehellisesti sellaisia,ettei lenkki olisi kiinnostanut yhtään. Kipeä olo,märkä maa,musta ilma,väsyttää. Mutta ikinä lenkin jälkeen ei kaduttanut. 

Tällainen oman ajan ottamis-haaste ulkoillen,oli kyllä juuri sitä mitä tällä hetkellä tarvitsin. Teki tosi hyvää päälle,että joka ikinen päivä tuli puettua kunnon vaatteet ja käytyä ulkoilemassa kivuista huolimatta. En nyt siis tarkoita,että kipeänä tuolla hiippailin ja väkisin revin,vaan sitä, että en käpertynyt sen kivun ympärille,vaan oikeasti lähdin välillä kotoa pois ja tuuletin päätä. Mulla oli yhdessä kohtaa elämää sellainen raskas tilanne,että juoksu varmasti pelasti mun mielenterveyden. Silloin oli aika ahdistava vaihe päällä elämässä parisuhteen ja opintojen kanssa ja välillä vain tuntui siltä,että sinne kotiin tukehtuu. Juoksu silloin, oli mulle parasta terapiaa. Nyt oli vähän sama juttu. Pelkäsin oikeasti,että tulen hulluksi,kun olen vain kotona kipeänä. Olen tottunut olemaan menevä ja koko ajan liikkeessä,joten pelkäsin elämän täydellistä pysähtymistä hirveästi. Pelkäsin tyhjyyden tunnetta. 

Huoleni oli kyllä ihan aiheellinen. Kyllä mua on tän kuukauden aikana ahdistanut oma avuttomuuteni ja hetkellinen tyhjä elämäni. Kun et saa puettua,syötyä,kokattua.. Et saa tehtyä kotitöitä,ei voi auttaa mitenkään. Todella ahdistavaa. Lisäksi olet koko ajan kipeä. Kyllähän se vähän vetää mielen matalaksi,vaikka kuinka koettaa ajatella positiivisesti. Toisaalta mielessä kurkkii myös ajatus siitä kuinka mahtavalta se taas sitten tuntuu,kun jonain päivänä saa itse puettua kaikki vaatteet,herää aamulla ilman kipuja ja pääsee takaisin töhin. Sekin päivä tulee vielä. Pakkohan sen on tulla.

 Päivittäinen happihyppy on kuitenkin tässä hetkessä tehnyt ihmeitä. Raikasta ilmaa,tilaa omille ajatuksille. Tämän kuukauden aikana mietintämyssyssä on ollut ainakin: minäkuva,työtilanne,väsymys,parisuhde,ystävyyssuhteet,haaveet, blogi-ideat,liikunnalliset tavoitteet,paskan sään manailu,ulkomaanreissusta haaveilu,toimivasta kädestä haaveilu..aikamoisia keloja on tullut pyöriteltyä. Ja se on tehnyt aika hyvää. Ajattelinkin,että jatkan haastetta joulukuun niin,että ainakin 5 kertaa viikossa käyn ulkona haukkaamassa happea ja selvittämässä ajatuksiani.

Oliko ruudun takana joku,joka otti osaa joko endorfiinputkeen tai marrasputkeen.Mitä ajatuksia heräsi?(muuta kuin,että että pahus sentään miten pimeää ja märkää suomessa on marraskuussa :D )