Mikä elämässä on tarpeeksi?


 Mielessä ja puheissa viime aikoina on ollut parinkin ystävän kanssa sellainen kevyt kysymys,kuin että mikä elämässä on tarpeeksi? Mitä tarvitaan hyvään elämään? Tuntuu välillä,että sokeutuu omille haaveilleen ja tavoittelee asioita, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Katsoo instagramista kateellisena jonkun uusia treenitrikoita,treenattua vatsaa,täydellisiä kulmakarvoja,jatkuvaa matkustamista,kaunista ja uutta kotia. Kuulee tutun hyväpalkkaisesta uudesta duunista,kadehtii valtavia treenimääriä ja uutta maratonennätystä.

Ensinnäkin,onko se multa pois,että jollain muulla on jotain sellaista,mitä minulla ei ole?

Ja toisekseen,tekisivätkö ne asiat minua oikeasti onnellisemmaksi?

Olisinko onnellisempi laihana,kovapalkkaisessa duunissa ja uusilla vaatteilla ympäröitynä?

Tuskinpa.

Sitäkin on kokeiltu,eikä se minua autuaaksi tehnyt.

Viime vuodet ovat pistäneet terveyteni kanssa kyllä raskaasti vastaan. On ollut monen kuukauden yrjöilyepisodi madon vuoksi,sen häätöhoidot,epäonnistunut viisurin leikkaus,influenssan jälkitautina pitkittynyt nielutulehdus ja nielurisaleikkaus,olkapääleikkaus,flunssakierre. Lihominen ja laihtuminen -/+ 15kg. Tiedättekö,mun kroppa on just nyt aika romuna ja sekaisin.

Tällä hetkellä mun suurimpia toiveita olisi,että saisin aamulla herätä ilman kipuja missään. Saisin paidan ja rintaliivit itse pois päältä. Jaksaisin juosta edes kilometrin. Ruoka ei oksettaisi. Pääsisin töihin ja jaksaisin olla siellä olematta raato kotona.Yllättäen ne suurimmat haaveet eivät olekaan niitä,että juoksisin maratonin alle 4:30 tai painaisin alle 62kg. Mulla on kuitenkin tässä tämä kroppa,mikä on kaikesta tästä selvinnyt ja toimii vielä jotenkin. Ja ihme kyllä,päivä päivältä se kovia kokenut kroppa eheytyy.

Tottakai mä haaveilen myös meksikon matkasta,uudesta olohuoneen seinästä ja vakivirasta kolmen vuoden pätkäorjuuden jälkeen,mutta oikeasti,nämä haaveet eivät ehkä kuitenkaan olisi niitä,jotka tekevät minut onnelliseksi. Haaveilen myös,että olisin joskus huolitellun näköinen,tukka ojennuksessa,vaatteet koirankarvattomat ja naama hehkuvana(tiedättehän ne tyypit,jotka näyttää heti herättyään muotikuvastosta reväistyilta?No,minä en ole yksi niistä. Aina kun tosissani yritänkin laittautaua niin aina on tukka hapsollaan tai joku vaate repsottaa..). Tänäänkin olen silti tässä ja tällaisena. Kotivaatteissa,tukka vain pestynä ja hampaat harjattuna,minuna ilman mitään ekstroja.

Ja oikeasti,sekin on aika hyvä.

Tavallinen minä,tavallinen elämä.
Ei tavallinen ole synonyymi huonolle.

Tänään olin onnellinen hyvästä aamupalasta ja siitä että jaksoin lähteä kuopuksen kanssa kirjastoon. Haimme matkalta lauantaikarkkia ja loppuillan lueskelimme sohvannurkassa karkkia mussuttaen. Aivan hyvää elämää tämäkin,vaikka ei olekaan sitä "some-elämää",jota muka välillä kaihoaa.
 Oikeasti mun elämä on nyt kamalan hyvää. On ihana perhe,vakaa parisuhde,oma koti ja ihmisiä joiden seurassa viihdyn ja jotka viihtyvät minunkin seurassani. En mä oikeasti tarvitse rahaa ja materiaa rajattomasti vaan se,mikä minut onnelliseksi määrittelee on jotain,mitä minulla on omien korvieni välissä. Minä itse teen itseni joko kamalan onnelliseksi,tai kamalan onnettomaksi. Ei tavara,ei kukaan ihminen,ei laihtuminen tai uudet trikoot. Minä.

Toivon,että joskus saan sen vakiviran ja kenties laihdunkin,mutta juuri nyt,olen kamalan onnellinen siitä,että olen tässä. Elossa,suht terveenä ja kyllä,onnellisena.

 Levollista ja lempeää sunnuntaita sinne ruutujen toiselle puolelle.

Kommentit

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä merkki vierailustasi! <3

Suositut tekstit