To do

On kulunut taas aikaa edellisestä tekstistä. Tuntuu,ettei ole ollut mitään jaettavaa,on vain yrittänyt selviytyä yhdestä päivästä toiseen. Mies oli kolme viikkoa työmatkalla ja ne olivat minulle tässä tilanteessa hyvin pitkät ja yksinäiset kolme viikkoa. Olen vain edennyt kuin robotti automaattiohjauksella. Asioita on pitänyt hoitaa,että arki sujuu. Sydän on kuitenkin ollut aivan jossain muualla ja päivät ovat vain tuntuneet raskailta,harmailta ja sävyttömiltä. Hetkittäin on ollut normaalikin olo. Jaksaa hymyillä ja elää,mutta koko ajan sisällä suru. Ei enää yönmusta,mutta vieläkin pelottavan tummanharmaa. Jotenkin niistäkin viikoista,päivistä ja tunneista selvittiin ja niiden jälkeen alkoi yhteinen loma. Yleensä lomaa odottaa innolla,mutta tällä kertaa fiilis oli vähän toinen. Pelotti hypätä pois arjesta,joka pitää mut järjissään. Pelotti antaa ajatuksille tilaa ja aikaa.

Tämä reissu tuli olemaan niin erilainen kuin oli toivottu. Tällä reissulla minun piti olla jo pitkästi yli puolivälin ja meidän piti jo tietää kumpi meille oli tulossa. Vatsassa olisi kuulunut jo olla eläväinen ja potkiva vauva. Olimme ajatelleet,että olisi jotenkin ihanaa,että hän olisi jo tälläkin matkalla tavallaan mukana. Ei sitten ollutkaan,ainakaan niinkuin olimme ajatelleet. Loma onneksi oli enimmäkseen ihana ja näimme perheenä toinen toistaan upeampia maisemia. Jylhän luonnon keskellä tunsi itsensä ja surunsa monesti terveesti pieneksi. Minäkin olen kuitenkin vain pisara tässä elämän meressä murheineni. Silti,hetkittäin tuntuu,että tämän päänsisäisen harmauden ja syvän sydäntä kalvavan ikävän kanssa ei meinaa kestää.

Joka kesälle meillä on ollut perinteikäs to do-lista,johon on listattu tärkeitä juttuja mitä kukin kesän aikana haluaisi tehdä. Minun listallani on tänä kesänä ollut vain yksi kohta:lopeta jo se itkeminen. Pliis.

Vielä on tuon yhdenkin kohdan kanssa kovin paljon tekemistä.

Kommentit

Suositut tekstit