Rakkaudesta ruokaan

Ruuanlaitto oli mulle aiemmin vähän sellaista pakkopullaa. Jotain oli aina päivittäin tehtävä ruuaksi,ettei perhe kuole nälkään,eikä eineksiin sorruta. Pyöritin viikosta toiseen niitä muutamaa vakioreseptiä:jauhelihakastiketta,nakkikeittoa,makaronilaatikkoa,tonnikalavuokaa,kinkkukiusausta,peltipizzaa. Kyllä te tiedätte.Niitä arjen perusruokia,joilla mahat pysyy täysinä ja nälkäkiukku kaukana. Mutta ei ne ruuat kyllä mitenkään inspiroikaan.

Olen aina nauttinut hyvästä ruuasta,ravintolakäynneistä ja laadukkaista aineksista,mutta jotenkin se palo siihen omaan keittiöosaamiseen on puuttunut. Kunnes sitten viimein aktiivisesti maratonille treenatessani tartuin ensimmäistä kertaa kokkikirjoihin! Siihen asti olin pärjännyt keittiössä mutu-tuntumalla ja satunnaisella googlettelulla. Niin ja yläasteen köksänkurssien matskuilla! Juostessa isoja kilometrimääriä per viikko,alkoi kuitenkin laadukkaampi itse tehty ruoka kiinnostaa yhtäkkiä enemmän. Jaksaisinko paremmin juosta,jos söisin laadukkaampaa ja monipuolisempaa itsetehtyä ruokaa?

Lusikkansa soppaan pisti tietämättään juoksuaikoina Hanna Gullichsen,joka silloin luotsasi Adidas-heimoa,jonka ylpeä jäsen olin. Se heimo antoi minulle kyltymättömän palon juoksuun,monta ystävää ja jostain käsittämättömästä syystä hillittömän innon ruuanlaittoon! Jotenkin tosiaan juostessa nälkä kasvoi odottamattomalla tavalla. Ensimmäinen kirja,johon tartuin tosissani kokkausfiiliksissä oli Hanna ja Alexander Gullichsenin Safkaa-maanantaista sunnuntaihin. Jotenkin kirjaa selatessani,tuli vahvasti tunne,ettei kokkaus ehkä olekaan ydinfysiikkaa,vaan se voisikin olla mielenkiintoista,avartavaa ja rentouttavaa. Arkinen ruuanlaitto voisikin ehkä olla jotain muuta kuin pakkopullaa,polttoainetta? Voisiko se olla mahdollista?

Ensimmäinen kirjasta kokkaamani resepti oli kuuluisa karitsaloota. Perhe söi vuoan tyhjäksi yhden illan aikana kehuen ruokaa vuolaasti. Jopa nirso kuopus! Mä olin koukussa. Seuraavaksi kokkasin possukastiketta,josta tulikin koko perheemme ehdoton lempiherkku. Se kaavitaan pannulta lastalla viimeistä pisaraa myöten edelleen. Resepti kerrallaan kokkasin liki koko kirjan läpi,mahtavalla menestyksellä. Ensimmäistä kertaa simpukoita valmistaessani ajattelin,etten taidakaan olla lainkaan niin huono ja tylsä kokki kuin olin aina luullut. Perhe iloitsi kokkausinnostani,minä rakastuin essu päällä heilumiseen ja sunnuntai-iltaisin tein kirja kädessä aivan mielissäni ostoslistaa tulevan viikon ruuille.

Sillä tiellä ollaan edelleen. Tuli Satu Koiviston gastronaatit, Teresa Välimäen reseptit,Vappu Pimiän herkut, Hanna Sumarin keittiö-ideat ja monet monet muut vinkit,kirjat ja blogit. Edelleen ruuanlaitto tuntuu aivan mahtavalta jopa maanantaisin ja yllätyn edelleen siitä,kuinka tärkeä asia ruuanlaitosta on minulle tullut. En olisi uskonut,että päivälliskutsujen järjestäminen perheelle tai ystäville,olisi mielestäni loistava tapa viettää iltaa. Osallistuin toki mielelläni sellaisille aiemmin,mutta en nähnyt itseäni pääkokkina  kauha kädessä ja essu ylläni.

En olisi uskonut,että yksi pala arjen mielenrauhaa voisi todellakin löytyä sieltä hellan äärestä. Ei mikään ole parempaa kuin perjantaisin rankan viikon jälkeen kokkailla rauhassa ajatuksen kanssa jotain ihanaa ruokaa. Maistella,haistella,pilkkoa,sekoittaa. Odotella maltilla ihmettä,täydellisen hyvää kotiruokaa.



Kommentit

Suositut tekstit