Arki

 Päivät kuluvat,elämä vie eteenpäin,halusin minä sitä tai en. On pakko tehdä arkihommia ja nousta aamuisin. Hän on vielä mielessä,muttei aivan alituisesti. Unissani kyllä joka ikinen yö. Onneksi on ystäviä, joille jakaa taakkaa,jotka tulevat käymään,tuovat kukkia ja tarjottavia. Toiset taas vievät välillä kotoa pois,monet kyselevät puhelimen välityksellä kuulumisia. Näistä kaikista on ollut hurjasti apua. Palasin maanantaina töihin. Tuntui oudolta. Herätä aamulla,vetää kamppeet niskaan,fillaroida töihin ja olla päivä vanhoissa hommissa, mutta uudessa paikassa. Illalla väsytti ja jalkoja särki. Tuntui kuin koko raskautta ei olisi koskaan ollutkaan. Kuin elämä olisi ollut pitkään tällaista,vaikka tällaisesta päivästä oli oikeasti jo kuusi kuukautta. Siihen mahtui yksi olkapääleikkaus,ja yksi raskaus.

 Elämä kuitenkin tuntuu pikkuhiljaa lipuvan uomiinsa. Jaksaa odottaa ilolla omenapuun kukkia..

 Ja liki haljeta riemusta kun kukat viimein puhkeavat!

Jaksaa työviikon töissä.

 Jaksaa lenkkeillä koiran kanssa.

 Suunnittelee ilolla puutarhaa. Miettii mitä kaikkea piha pitää sisällään ja mitä sille kaikelle voisi tehdä. Kitkee rikkaruohoja,leikkaa nurmikkoa ja pesee teranssia.

Huomaa pitkät raparperinvarret ja älyää tehdä kesän ensimmäisen raparperipiirakan..

Että ehkä tässä on jo jotain toivoa ilmassa.